JOHDANTO

Elämme monikriisien aikaa. Uutiset nostavat päivittäin pinnalle ympäristötuhon, pahoinvoinnin, globaalin riiston, tuloerojen kasvun ja sodan. Kapitalistinen yhteiskunta puuskuttaa eteenpäin vannoen talouskasvun nimeen samaan aikaan, kun vihreiden teknologisten innovaatioiden uskotaan pelastavan planeettamme tuholta. Tilanne muistuttaa Samuel Becketin näytelmää Huomenna hän tulee (1949) – olemme kuin näytelmän Vladimir ja Estragon odottamassa tienposkessa, että yksittäiset innovaatiot pelastaisivat ympäröivän planeettamme. Mutta kuten näytelmässäkin, mitään ei tapahdu, uutta kaiken pelastavaa ja ennalleen palauttavaa keksintöä ei saavu.¹

Uudelleen suuntauksia -hankkeen teosesimerkkien ja niitä taustoittavien esseiden avulla pyrin jakamaan kokemuksia sekä vastamaan ekokriisin asettamiin haasteisiin mediataiteilijan ja valosuunnittelijan työnkuvasta käsin. Vaikka ekokriisi koskettaa maailmanlaajuisesti ja päävastuu sen pysäyttämiseen on lakien säätämisen tasolla, lähdin odottelun sijaan omille teilleni tarkastelemaan, miten yksilötasolla voisi vastata kriisin asettamiin haasteisiin. Ratkaisukeskeinen mieleni ei malta odottaa jotakin mahdollisesti tulevaa Vladimirin ja Estragonin tapaan, sillä aika käy vähiin. Miten taide voisi tapahtua nyt kestävästi ja luoda samalla uudenlaisia, kevyempiä toimintarakenteita? Minkälaista näyttämö- ja mediataidetta syntyy, kun valitsee kuluttaa vähemmän ja käyttää tietoisesti vähemmän resursseja? Miten tekijyys kannattaisi rakentaa uudelleen ja miten löytää työhön silti merkityksellisyyttä? Ehkä mullistus, jota odotamme, ei ole tulossa, vaan se on jo täällä.

Uudelleen suuntauksia -hanke sai alkunsa vuonna 2020, jolloin COVID-19-pandemia levisi Kiinan Wuhanin eläintoreilta ympäri maailmaa ja sulki niin teatterit kuin museotkin. Suomessa tuhansia kulttuuri- ja taidealan työntekijöitä jäi ilman turvaverkkoja, ja kriisi läpivalaisi kulttuurialan rahoituksen sekä lyhytaikaisen työn haasteet². Maailmanlaajuisesti miljoonia ihmishenkiä vaatineessa koronapandemiassa nähtiin myös mahdollisuus luonnontilan elpymiseen muun muassa lentomatkailun vähentymisen myötä. Hiukkaspäästöt vähenivät aavistuksen verran, mutta vuonna 2022 ihmisten käytös lentomatkustamisen suhteen oli jo palannut ennalleen³. Pandemia nosti esiin myös globaalin kytkeytyneisyytemme – elektroniikkateollisuuden toimitusketjut katkesivat ja huoltovarmuus oli uhattuna⁴. Vuosia kestänyt pandemian aiheuttama eristys ja yksinäisyyden kokemukset kärjistyivät jo valmiiksi individuaalisessa suoritusyhteiskunnassa⁵. 

Vuoden 2020 toukokuussa George Floydin raaka murha käynnisti laajat poliisiväkivaltaa ja rasismia vastustavat Black Lives Matter -protestit Yhdysvalloissa sekä osassa läntisiä maita herättäen keskustelun rakenteellisesta rasismista sekä riistosta kolmansissa maissa⁶. Esimerkiksi taideaineita opettavissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kerättiin laaja adressi, jossa vaadittiin länsimaisen, valkoisen näkökulman purkamista taideopetuksessa⁷.

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaisi elokuun 2021 alussa historiansa kuudennen raportin, jonka mukaan pääosin fossiilisen energian käytöllä syntyneet päästöt ovat muuttaneet ilmastoa merkittävästi⁸. Monet muutokset esimerkiksi jäätiköiden sulamiseen liittyen ovat peruuttamattomia. Marraskuussa 2023 YK:n julkaisema raportti kertoo, että ilmastopäästöjen vähentäminen on epäonnistunut lähes täysin⁹. Vuonna 2016 voimaan astuneen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet eivät ole edistyneet. Tätä tekstiä kirjoittaessani maapallon päivittäinen keskilämpötila nousi yli kynnyksen, josta tutkijat ovat varoittaneet vuosikymmeniä. Keskilämpötila oli perjantaina 17.11.2023 ensi kertaa yli kaksi astetta celsiusta korkeampi kuin ajalla ennen teollistumista¹⁰. 

Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Suomessa sodan myötä suhteet ja kytkeytyneisyydet naapurimaahan kyseenalaistettiin. Tämä vaikutti erityisesti fossiilisilla polttoaineilla tuotetun sähkön tuontiin itärajan takaa. Syntyi energiakriisi Olkiluoto 3:n ollessa vielä rakennusvaiheessa. Sähkön riittävyydestä tulevana talvena keskusteltiin jo kesäkuukausina, ja Energiateollisuus alkoi suunnittella kiertäviä sähkökatkoja¹¹. Heräsi kysymys, jouduttaisiinko täten myös teattereiden ja museoiden toimintaa rajoittamaan jälleen pitkien koronasulkuvuosien jälkeen? Onneksi talvi 2022-2023 oli kuitenkin leuto ja kiertäviltä sähkökatkoilta vältyttiin.

Ympäröivän maailman pauhu tuottaa jatkuvaa kuormitusta ja luo epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Taiteilijan jo valmiiksi prekaariin asemaan liittyen viimeiset vuodet ovat tuoneet uudenlaisen epävakauden työskentelymahdollisuuksiin. Kokemukseni mukaan sopimuksia on heikennetty pandemiatilanteen vuoksi ja muutokset ovat jääneet pysyviksi.

Omalla kohdallani päätin olla antamatta periksi ja työstää keskeneräiset teokset jopa väkipakolla valmiiksi pandemian aaltojen suvantovaiheissa. Päätöksellä oli hintansa, sillä selkäni petti eräänä elokuisena aamuna vuonna 2020. Magneettikuvauksessa selkärankani neljännen ja viidennen nikaman välissä todettiin välilevyn pullistuma. Kahden viikon sairasloman jälkeen olin nopeasti takaisin tolpillani ja rakentamassa reippaana uutta näyttelyä. Mutta lokakuun lopussa selkäkipu palasi ahdistuksen kanssa. Hakeuduin aiemmin kipupolilla toimineen psykologin vastaanotolle ja hän arvasi ensitapaamisessa diagnoosin oikein: neljännen ja viidennen nikaman väli. Tämä oli psykologin mukaan hyvin yleinen kohta selkärangassa, johon pitkittynyt stressi säteilee. Psyykkisten tekijöiden ja selkävaivojen yhteydestä on tehty ansiokasta tutkimusta jo 1960-luvulta lähtien,¹² mutta minulle tämä kehon toimintakyvylle oleellinen seikka oli aivan uusi.

Psykologin tapaamisen myötä ymmärsin, että olin tullut urallani eräänlaiseen kulminaatiopisteeseen – vuosikymmeniä rakentunut ammatti-identiteetti ei ollut fyysisesti eikä henkisesti kestävällä pohjalla. Keho oli viestittänyt pitkään, että kaikki ei ole kohdallaan, mutta olin sivuuttanut varoitusmerkit, sisäiset impulssit ja jatkanut vain mukisematta eteenpäin. Kuormitusta olivat lisänneet kohdallani pandemian ja ekokriisin lisäksi epäinhimillinen työkulttuuri sekä työskentelyolosuhteet. Oli siis väistämätöntä aloittaa reflektiotyö, pystynkö jatkamaan enää työskentelyä erityisesti esitysprosessien parissa – mistä kipu ja ahdistus pohjimmiltaan johtuvat? Millä ehdoin olisi mahdollista jatkaa kestävästi ammattitaiteilijana ja luoda uutta, samalla kun maailmanloppu näyttää tapahtuvan ympärillä?

Mutta entä jos maailma ei lopukaan? Tietokirjailija Ville-Juhani Sutinen toteaa osuvasti teoksessaan Hajonneen maailman käyttöohje (2023), että maailmanlopun julistaminen on todella helppoa ja paljon vaikeampaa onkin opetella elämään tuhon jälkien kanssa¹³. Sutisen toteamus johdattaa myös Uudelleen suuntauksia -hankkeen ydinkysymyksen äärelle: millaista on valosuunnittelijana ja mediataiteilijana työskentely hajoavan maailman keskellä?

Etymologisesti ‘ekon’ taustalla on kreikankielinen sana oikos, joka tarkoittaa kotia tai taloutta. Se on laajentunut käsittämään myös luonnon toimintaa, kestävää elämäntapaa sekä kehitystä. ‘Sosiaalinen’ viittaa ihmisten ja ihmisyhteisöjen toimintaan. Ekososiaalisuudella tarkoitetaan siis ymmärrystä oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka perustuvat ihmisen riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä.¹⁴ Sutinen tiivistää ekososiaalisuuden käsitteen vertaukseen, jossa luonto vaikuttaa ihmiseen, ihminen luontoon, ja ihmisen muokkaama luonto vaikuttaa ihmiseen¹⁵. Miten siis eettiset ja ekologiset haasteet voisi kääntää taidetyössä toisintekemiseksi ja löytää työhön keveyttä, kestävyyttä ja uusia suuntia?

Viime vuosina on julkaistu monia ansiokkaita oppaita ja kansainvälisiä artikkelikokoelmia, jotka käsittelevät uusmaterialismia sekä ekologisesti kestävämpiä tuotantoja niin teattereissa kuin elokuva-alallakin. Näistä mainittakoon australialaisen tutkija-skenografi Tanja Beerin toimittama tuplajulkaisu Ecoscenography – An Introduction to Ecological Design for Performance osana Theatre and Performance Design -julkaisusarjaa joulukuussa 2021, brittiläisen Buro Happold -insinööritoimiston alati päivittyvä julkaisuprojekti The Theatre Green Book sekä Kaisa Astikaisen ja Anne Puolanteen toimittama ytimekäs Ekosetti – opas ekologisesti kestävään audiovisuaaliseen tuotantoon (2019). Vuonna 2021 Suomen Kansallisoopperan lavastamo- ja ympäristöpäällikkö Tapio Säkkinen kirjoitti opinnäytetyönsä Metropolia Ammattikorkeakouluun otsikolla Askelmerkkejä kohti hiilineutraalia näyttämötaidetta - Ympäristöjohtamisen rakenteet kuntoon. Opinnäytteessään Säkkinen läpivalaisee koko oopperalaitoksen tuotantoprosessin ynpäristökuormittavuutta. Vuonna 2006 toimintansa aloittanut lontoolainen Julie’s Bicycle -järjestö julkaisee vuosittain uutta tutkimustietoa ilmastoystävällisempään tuotantosuunnitteluun liittyen. Skenografi-valosuunnittelija Milla Martikainen avaa tanssi verkkolehti Liikekieli.com artikkelissaan Lähtökohtia esityksen ekososiaalisesti kestävän estetiikan etsimiseen (2020), miten ekososiaalista jälleenrakennusta voi harjoittaa esittävissä taiteissa. Syksyllä 2023 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun julkaisusarjassa ilmestyi Tomi Humaliston ja Raisa Kilpeläisen toimittama artikkelikokoelma Sustainable Choices – Potentials and Practices in Performance Design (2023), jossa kansainvälinen joukko esitysten tekijöitä ja tutkijoita pohtii monialaisesti kestävää kehitystä. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Taiteellisen toiminnan palvelut (TTP) julkaisi keväällä 2023 erittäin kattavan Oppaan kes­tä­vään tai­teel­li­seen työs­ken­te­lyyn, jonka sisällöistä riittää ammennettavaa koulun ulkopuolisille tekijöille sekä instituutioille.

Valosuunnittelun osalta julkaistut artikkelit läpivalottavat monesti LED-valaistuksen, uusiutuvan energian sekä jo olemassaolevien valolähteiden, kuten päivänvalon hyödyntämisen mahdollisuuksia teoskokonaisuuksissa. Ekologisesti kestävät tuotannot käsitetään koostuvan yleisellä tasolla materiaalien uudelleenkierrätyksestä. Tutkijat Riikka Aro ja Senja Laakso kritisoivat tätä kierrätyksen luomaa illuusiota teoksessa Planeetan kokoinen arki (2021). Heidän mukaan kierrätyksen ohelle tarvitaan perustavanlaatuista keskustelua siitä, millaisille sosiaalisille normeille, kulttuurisille odotuksille ja materiaalisuuksille arkemme rakentuu ja miten näitä normeja voitaisiin muuttaa kestävimmiksi¹⁶.

Uudelleen suuntauksia -hankkeen taiteellisissa esimerkeissä ja niitä reflektoivissa esseissä olen pyrkinyt asettamaan itselleni ehdottomampia rajauksia kohti ekososiaalisesti kestävämpää todellisuutta. Entä jos en suostuisi käyttämään teoksissa valaisimia, joiden materialisuuksien alkuperää laitteiden valmistajat eivät pysty kertomaan? Entä jos en käyttäisi sähköä näyttämöllä ollenkaan? Mitä jos luopuisin kokonaan matkustamisesta? Teosesimerkit käsittelevät tuotantoja, jotka on toteutettu teatteri- ja museotiloissa, koska uskon, että jos todella haluaa aiheuttaa nopeita muutoksia, kannattaa uusia muotoja kokeilla konteksteissa, jotka ovat täynnä konventioita.

Onko siis enää aikaa haaveilulle ja hitaalle, laboratoriomaiselle työskentelylle vai loppuuko aika kesken, kun metsäpalojen katkun voi jo haistaa työhuoneella tai harjoitustilassa? Kun luopuu lähtökohtaisesti opituista ja perinteisistä teoksen tuotantoon liittyvistä käytänteistä, mitä versoaa tilalle? Mihin valinnoilla kytkeydytään ja minkälaisista haitallisista yhteenkietoutuneisuuksista olisi hyvä irtikytkeytyä? Kyse on monesti resursseihin liittyvästä rajauksesta, jonka valinnan seuraukset saattavat tuottaa tuotannollista hankausta ja epämukavaa oloa. Mutta kun eettisen kitkan tunnistaa ja päättää pysähtyä epämiellyttävien tunteiden äärelle, uskallan väittää, että nämä ovat ne hetket, joissa otetaan askeleita kohti ekososiaalisesti kestävämpää maailmaa.

Ensimmäisessä esseessä käsittelen nykyesityksen valosuunnittelua haastamalla konventionaalisia näyttämövalaisutraditioita rajaamalla valaisimien määrän reppuun mahtuvaan valaisimeen. Miten tämä valinta vaikuttaa esityksen taiteelliseen prosessiin ja kiertue-esityksiin? Lisäksi läpivalotan valitsemani LED-valaistusteknologian materiaalisia kytköksiä sekä keskustelua laitevalmistajan kanssa – onko laitevalmistajalla todella tietoa LED-valaisimen materiaalien alkuperistä vai kytkeydynkö valaisimessa käytettyjen konfliktimineraalien kautta riistoon? Minne rikkoutuneet LED-valaisimet lopulta päätyvät? Toisessa esseessä keskityn näyttämön vaihtoehtoisiin valonlähteisiin sekä julkisen ääni- ja valoteoksen valmistamiseen ympäristössä jo valmiina olevia rakenteita käyttämällä. Millaista on tekijyyden jakaminen säätilan ja planetaaristen liikkeiden kanssa? Kolmas teksti keskittyy näyttämövalaisuun ilman sähköä. Neljännessä osiossa pohdin kansainvälistä työskentelyä ilman matkustamista XR (eXtended Reality) -teknologiaa hyväksikäyttäen. Viides essee avaa dramaturgisen työn mahdollisuuksia monitieteellisessä työskentelyssä ekokriisin läheisyydessä sekä pyrkii laajentamaan esityssuunnittelijan toimenkuvaa. Viimeisessä osassa palaan lapsuudenmaisemiin ja pohdin voimakkaan tunne-elämyksen potentiaalia ympäristösuhteen elävöittäjänä. Lopuksi summaan, millainen uusi horisontti reflektiivisen Uudelleen suuntauksia -hankkeen myötä on avautunut – miten sopeutua “hajonneeseen maailmaan”? 

Uudelleen suuntauksia -esseissä en pyri luomaan moraalista ohjeistusta, vaan jakamaan reflektiotyötä, johon lukija voi heijastaa omaa kriittistä ajatteluaan. Teosesimerkin materiaalit ja ideat ovat vapaasti kaikkien tekijöiden käytössä. Toivon, että tekstit teosesimerkkeineen kylvävät ituja ja kannustavat esityssuunnittelijoita sekä mediataiteilijoita jatkokehittämään ideoita eteenpäin omassa työssään.

LÄHTEET:

¹ Ks. Tanskanen R. & Kuoppa S. (2023). Kapitalismin suuri illuusio. Into: Helsinki. 224. Tanskanen ja Kuoppa käyttävät kiehtovasti samaa Becket-metaforaa luvussa 9. Kapitalismia ei voi korjata.

² Meteli (2021). “Hetkelliset korona-apurahat eivät pelasta ammattimaista taidekenttää.” Julkaistu verkossa 6.4.2021.

³ YLE (2022).  “Lentäminen lisääntyy taas ja ilmastopäästöt huolettavat.” Julkaistu verkossa 14.11.2022. Ks. myös Sutinen, V-J. (2023). Hajonneen maailman käyttöohje. Into: Helsinki. 248.

⁴ Huoltovarmuusneuvosto (2020). “Huoltovarmuusneuvoston tarkastus koronakriisin vaikutuksista.” Julkaistu verkossa 4.6.2020. 16.

⁵ YLE (2023). “Mielenterveyshoito on kriisissä, mikä avuksi?” Julkaistu verkossa  6.11.2023.

⁶ YLE (2020). “Poliisiväkivaltaa ja rasismia vastustaneet mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti eri puolilla Yhdysvaltoja.” Julkaistu verkossa 7.6.2020.

⁷ YLE (2020). “Black Lives Matter -liike sai suomalaisopiskelijat vaatimaan antirasismin opetusta – Näin vastuuopettajat vastaavat vaatimuksiin.” Julkaistu verkossa 17.7.2020.

⁸ IPCC (2021). “Climate Change 2021.” Julkaistu verkossa 9.8.2022.

⁹ YK (2023). “New Analysis of National Climate Plans: Insufficient Progress Made, COP28 Must Set Stage for Immediate Action.” Julkaistu verkossa 14.11.2023.

¹⁰ Helsingin Sanomat (2023). “Maapallon päivittäinen keskilämpötila nousi päivän ajaksi yli 2 asteen kynnyksen esiteolliseen aikaan verrattuna.” Julkaistu verkossa 22.11.2023.

¹¹ YLE (2022). “Suomalaiset voivat joutua kärsimään sähkön säännöstelystä ensi talvena.“ Julkaistu verkossa 13.7.2022.

¹² Härkäpää, K. (1999). “Psyykkiset tekijät ja selkävaivat.” Duodecim 6/1999, 1687–93. 

¹³ Sutinen, V-J. (2023). Hajonneen maailman käyttöohje. Into: Helsinki. 71. 

¹⁴ Ks. esim.  Manninen J. & Nokelainen R. (2021). “Ekososiaalinen sivistys haastaa vapaan sivistystyön.” Aikuiskasvatus, 41(2), 140.

¹⁵ Sutinen, V-J. (2023). Hajonneen maailman käyttöohje. Into: Helsinki. 13.

¹⁶ Laakso S. & Aro R. (2022). Planeetan kokoinen arki. Gaudeamus: Helsinki. 253.